Tänään aamulla, aivan kuten viimeyönäkin satoi kaatamalla. Päätin kuitenkin, että vedän sadekamppeet päälle ja kumpparit jalkaan ja painun ulos, niinhän se on tehtävä joka tapauksessa. Klo oli 10.50 kun lähdin metsään.

Kävelin niillä mielin, että katselen paikkoja missä voisi olla sieniä (tämän ilon elämääni löysin ihan hiljattaen), paikkoja löytyikin kivasti. Mutta sitten laskeuduin erästä rinnettä alas ja näin maassa jotain oranssia, mitä ihmettä, kanttarelleja ja kuinka paljon!
Hiukan hätäännyin että mitäs nyt, olen aikas kaukana kotoa eikä sankoa. Noh, hätä keinot kyllä keksii. Muistin että taskussa oli koirien nameja pussissa, noh onneksi oli! Käänsin sen pussin nurin niskoin ja namit taskun pohjalle ja sain 2 litran pussin täyteen kanttarelleja :) Sitten vielä kävelin ja etsiskelin muita paikkoja ja olin lähdössä kotia kohti kunnes:
Koirat lähti juoksemaan aivan kuin olisivat nähneet jotain, no siellä metsässä oli nainen, sanoin ettei meidän koirat ole vihaisia, se sanoi että hyvä kun hänellä on 13 viikkoa vanha pentu. Menin sitten lähemmäksi tarkastelemaan asiaa, niin aivan ihastuttava irlanninterrieri narttu se siellä meidän tyttöjen jaloissa viipotti ja niin reippaana ja rohkeana :) No Kira siitä sitten adoptoi heti kättelyssä itselleen pennun ja oli niin onnesta soikeana uudesta suojatti-ystävästään. Pentu sitten loppumatkasta alkoi olla oikeinkin hyvää pataa Kiran kanssa ja roikkui äristen Kiran kauluksessa, Kira ei välittänyt mitään vaan katsoi minua että "katos miten hyvä äiti minusta vielä tulee" ja oikein ylpeä itsestään.

Kun sitten vihdoin ja viimein olin kotona, oli kello vähän vaille 14.00 :) elikkäs tuli taas käppäiltyä metsässä.

Minä inhoan syksyä, yleensä oikein viimeisen päälle. Vaikka syksyssä on ihaniakin juttuja, mutta kamalaa se on useimmiten. Nyt, kun kunnon kesää ei kesäihmiselle ollut, niin syksyn tulo ei tunnukaan niin pahalle. Itseasiassa tuo uusi syksyinen harrastus, sienestäminen on saanut uutta iloa syksyyn!

No niistä kanttarelleistä päätin tehdä muhennosta, ruokakermaa (Flora 7%), voita hiukan, suolaa ja pippuria, sitten keitin perunoita ja kutsuin parhaan kulinaristi ystäväni pikkusisko Anniinan syömään kaveriksi. Ja oli hyvää!

Huomenna taas sitten uudestaan metsään koirien kanssa, ehkä otan nyt jo sangon mukaan.